perjantai 30. joulukuuta 2011

H-pannu part5


No mutta. Sitähän on ahkeroitu. Tjoo maalailin putsailin ja hissukseen homma taas eteni.
Venageometria aivan loistava. Nostoksi venttiililtä mittasin 10,84- 10,89mm.
Ihan kaikkea en piiloon maalaa, mutta persikan värisiin pelteihin piti jotain keksiä, siis mustaa.
Flektikoppa saa jäädä tuollaiseksi. Ompahan persoonallinen.


Ektoplasmakin löytyi.

Imusatsien vaihtoa suunnittelin ja misebbeja jo paikalleen kokeilinkin.
Vivusto osuu kuitenkin näillä offset imusatseilla kivemmin. Kaasareiksi olin miettinyt näitä 36 millisiä delssejä. Taidan kuitenkin laittaa ne 40 milliset, niissä kun on kaikki suuttimet jo haettu kohdilleen. Imusatseja en alkanu kiillottamaan, kun päätin vetää ne aplarilla.....

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

H-pannun (part4) öljyjutut kiinni ja kannet momentissa


FF nipan poisto ja tulppaus. "Paras vakuutus moottorillesi" on uusi öljypumppu väsyneen tilalle.
Tällä kertaa 26mm Brosol. .

Kantena paksu Melling. kanget Uus tuotanto "311".


Pelleistä alapuolelta paljastuu mistä ovat lähtöisin. Näkyvä puoli muuttunee mustaksi muissakin oransseissa osissa.


Kannet momentissa.


Hihnapyörä saa olla sama, vaikka onkin asteikoiltaan kevyesti kulahtanut. Onpahan kaikki osat samoja jotka oli tasapainettaessa kiinni.

Vauhtikuvassa näkyy öljyjäähdytinkin. Siihen loppui tämä kerta. peltien maalailua ja venttiiligeometrian hakemista tiedossa zseuraavassa jaksossa.

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

H pannua kasaamaan (part3)

Edellis kerralla löytyneen toisen Ø40mm DLRA kaasarin rikkinäisen läpän takia oli
ryhdyttävä toimenpiteisiin.
Free Tecnicksin Mika lähetti ehjät läpät rikkinäisten tilalle.
Niiden vaihtaminen sujui yllättävän helposti. Niinpä päätin kiskasta
H-pannun alakerran momenttiin samantien.



Tussilla H tuttuun paikkaan. Shimmit ja 009 kiinni
tästä se taas alkaa.



Nokka asioita opiskelin ja totesin tuon eagle 42:sen
olevan just sopiva tähän. Pytyiksi tulee Ø85,5 milliset
edellisten Ø88 millisten tilalle.Ja kaasarit vaihtuu Ø40mm -> Ø36millisiin.

Ektoplasmaa pitää pyytää joulupukilta lisää. Nyt puoliskojen väliin tuli
RTP Vai mitälie huippari kamaa tuo nyt on.
Seuraavalla kaikalla ehkäpä jo kannet momentissa. pelleissä on putsaamista.
hou hou hou

perjantai 16. joulukuuta 2011

H ja M pannua (part2)

Eilen H-pannu osien tarkempi putsailu ja suunnitelmat selkeni.
H-pannun öljypohjan pinnoista 1 oli saanut osumaa joskus, kun oli halkeema
pinnan vieressä tähän ei siis lisäöljypohjaa suunnitella kuitenkaan. Alakerta saa jäädä 69 iskuiseksi,
mutta pytyt vaihtuu 88->85,5 kokoon. Nokkaa pitää miettiä ehkä kesymmäksi. tästä saattaa tulla vaikka pakun pannu. M-pannun lohko oli jo hteken pukissa, mutta eipä ollutkaa oikeen kokoisia laakereita hyllyssä. Homma seis ja järjestely puuhat jatkuu.

perjantai 9. joulukuuta 2011

H-pannu (part1) pipaloiksi. Ei onnea...

Hups imuaukot töynnö vettä. ja pyörittämällä konetta tulpanreiästä suorastaan lensi vesi

Nostalkiset 88 putket saa heittää kyllä roskiin.

Öljyjen päästöstä on aikaa ja delssien läpi oli päässy sisälle näköjään tuon verran vettä.
Nokassa luki 42 taitaa olla eagle nokkia tämä.

Siinäpä se "puhdas" paikka odotteleekin, Mikä pirssi ruutuu ilmantuu.

Männät ja pytyt saa mennä roskiin.

Toisen delssin läpät oli jumissa. Pikku narraamisella akselit alkoi pyöriä, mutta läpät ei.
Bingo 2kpl läppää löytyikin imukanavasta kannesta. Ekaa kertaa jotain tämmöstä.
Suuttimet tutkin ennenkun edes huomasin. 130/150/60/ja kakkosen putket.

lauantai 3. joulukuuta 2011

VUJ:n pannu on H-pannu

Niinpäniin (sori Tero kuva ilman lupaa)
http://www.terovirta.com/images/Vuojolahti04.gif

Tuo pannu roudattiin pannuhuoneeseen. Vuojolahden ja Sneegyn persikka/oranssi -67:t
oli jossain vaiheessa blowerilla molemmat. Jäljellä Sneegyn biili jossa vuojolahden
sisustus. Pannun on tehny aikoinaan Kotteni. Talven aikana tutkitaan mitä se syöny.

Olihan tuosta ihan oma kuvakin. Tämä on heinäkuulta. Pannu vois olla vaikka H-pannu.
Semmonen piti aikainaan tehdä tuon saman 67:n entisestä H-lohkosta. Kunhan tuon saa purettua
saattaa olla, että M ja H pannujen osia joutuu vähän sekoittamaan.

perjantai 18. marraskuuta 2011

2074cc suunnittelua (M-pannu)

Kampi laatikosta pesukoneen kautta vauhtikseen kiinni. Tarkempi osa inventaario tehty.
Ostoslistaa:
- suojaputket
- venakopat
- std/21/1,00 runkolaakerit
- std kk laakerit
- nokkalaakerit
- nokkapyörä
- puhallinkoppa etu ja takapelteineen
- pakosarja
- puola
- vaimennin
- (lisäöljypohja)


Kansista joutuu ajamaan lastun ja muotoilemaan ammeet. Nyt 45cc tavoite 48-49cc.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

M-pannu

No niin 1835->2074cc. Olarin swapista 78mm kampi ja tupladelssien osia ratkaisi pelin.
Tulevalla viikolla lohko koneistamolle ja laakerit tilaukseen. Se meni rookerin tekemiseksi
Kolmas rookeri tälle vuodelle, jos ei lipsahda keväälle...

tiistai 1. marraskuuta 2011

M-pannu pohdintaa

..Siitä onkin aikaa(tai ainakin lokakuun pukki oli tyhjä) kun pukissa on ollu puuhaamista. Inventoin osat ja näyttääpä siltä, että lohkon pytynreikien isonnus taitaa olla ainut mitä puuttuu. Pyttysarja on mahlen Ø92 millinen takosarja.
Kammeksi vakio iskuinen olis olemassa. 74 tai 78 millinen sopis matriisiin. Muut osat vaan riittää
paremmin 1835cc pannulle. Kaasarit on 36 milliset ja nokka vaihtoehdotkin aika mietoja englen v-26
ja scatin c-35 näytti olevan hyllyssä. Kunhan talvifläkän saa ajoon taidan nostaa lohkon pukkiin...





torstai 13. lokakuuta 2011

IDA 48, GENE BERG ja 912 wuhuhuhuuuu



Juu juu juu. Juuri ennen siiville nousua ehti käydä postissa hakemassa 912 outlaw pannun
imuzaztit idoille. Osien kerääminen jatkuu. Ajatukset aika valmiit. Pannu ei.

maanantai 10. lokakuuta 2011

jeans pannu reiässä...

video


Ai niin takaluukun jeans tarrakin näkyy...

Jimppu ruuvailee edelleen vasemmalla kädellä

Ja oikeella kädellä...

video

..ja sehän käy

Pienempi asentaja jo kyselee mitäs seuraavaksi tehdään...


keskiviikko 5. lokakuuta 2011

jeans ruutuun..




Pannu oli tarkoitus nostaa reikään, no Perttu tuli siivous kaveriksi ja Jean(sibelius) on omalla paikallaan nyt. Pannu ei kuitenkaan reikään noussut.



 
 Liekö syynä välihommaksi keksitty takajarrujen purku. Huh huh onhan noita tullu ennenkin irroteltua, mut nyt oli yhtä kikkaa lukuunottamatta kaikki keinot käytössä. Hommaan tehty iso ulosvetäjä, tohotin ja jopa vasenkätinen lekan heiluttaja. Mikäs siinä ylivoima on voimista vahvoin. Ja rummut siirtyi lattialle. Etupää vielä purkamatta.
 Hitsaustarpeen kartoitin ja ilmeisesti kuskinpuolella maannut vesi ei ole poistunut kuin polkimien vierestä läpi. Apparinpuolen lattia näyttää siltä kun sen kuuluukin näyttää. Tosin napoleonin hatun pohjapelli oli niin menetetty, että korjauspeltejä pitää ostaa ihan kaupasta asti.

tiistai 4. lokakuuta 2011

912 possuun varapannu



No niin 912 possun varapannun suunnittelu on alkanu.....
Bittiavaruudesta reilukerho

perjantai 30. syyskuuta 2011

jeans pannua 6

video


..ha haa pannu pörisee. Hienosti videossa tussautti kaasarista. No juu laturin jalan takana ykkönen ja kakkonen oli ristissä.
Nyt ei enää tussauttele ja ottaa rundiakin , niinkuin virinokkapannun kuuluukin ottaa.



..jep kaasarin ja imusatsin väliin korotusta, vaikka on vakio osia hassua..

maanantai 26. syyskuuta 2011

jeans pannua 5

Pari edellistä keikkaa ja puuttuvat pikkuosat vähenee. Vakioputkeen päädyin. Esilämmitysputki oli tilalle suunnitellussa mustassa imusatsissa sojolla. Alkuperäinen punanen taas ihan tukossa. Näihin se aika tuhraanutuu. No WD-40 on vaikuttamassa tiistaihin asti. Josko sitten etenis koekäynnistys vaiheeseen asti...
..Nevalaisen Maken räyskalässä 2008 vuonna ostettu Defa pääsee virkaan. Ja Petsmo Productin keltainen wintergames slush-pan löysi paikkansa..

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

jeans pannua 4

..nihkee illan tuotos, kannet momentissa. No tuosta on helppo jatkaa taas
..vihreet putket ja tähän tulee DEFA pannu kun on vintergames versio
..ja ektoplasmaa
..nostajiin scat "ainetta"
..siinä identiteettä Ä-pannulle

perjantai 9. syyskuuta 2011

jeans pannua 3

..vauhtipyörän irrotin ja nostin kammen paikoilleen. Seuraavalla kerralla vähintään alakerta momenttiin
..nokkaa arvoin vielä eilenkin. V26, C-35 vai C-25. Mutta kun pakosarja ja kaasutin on vielä auki, en alkanut hulluttelemaan ja C-25 saa riittää.
..lähys kaikki pellit löytyi. Mikkihiiren ja teräsharjalaikan kanssa rapsuttelin ja mustaksi maalailin.
..pitkään varastossa ollut 88 pyttymäntäsarjakin löytyi ja pytyt olinkin maalannu valmiiksi. Jiihaa se oli helpponakki.

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

jeans pannua 2

e
...puretun pannun osien pesua ja inventointia. Puuttuvia jäähdytyspeltejä tongin varastosta ja talven varalle tarkoitettuja lisäpalojakin osui jo silmään. Ø88 putket löytää tästä pannusta paikkansa, kun speedwell kittiä ei enää ole. Nokkaa en taida vaihtaa, niin pärjää vakio solexilla ja alipainekellollisella jakajalla. Suojaputket vetäsin jo BP vihreellä. Varastossa osaa melko julmasti ihan pienempiin koneisiin. Vievät auton tai kahden tilan...

perjantai 2. syyskuuta 2011

Jeans pannua

..jeans roplaaminen edennyt siihen vaiheeseen, että kaikki valot toimii ja mustat osat kiinni. Koeajon aika, jossa selvisi, ei vetoja ja ihme naputusta. Enempää miettimattä biili pukeille ja öljyjen poiston jälkeen ruuvaamaan pannua irti.
..varttitunti ja "Njet brut brut" sanois tullimies rajalla.
..jotenkin epäselvä pannu. Lohkossa kierrätysmerkki ja F kirjain. Auton mukana tuli kuitenkin koneistamon kuitti kammen hiommasta ja kankien helotuksesta. Ja Tuukka kertoili myyjän jutelleen jotain viritetystä moottorista. Siispä muttereiksi vain...
..ulkoisesti ei viritystä huomannut mistään.(paitsi punaisesta imusarjasta ja kromisesta ilmanputsarista ho hahho haa) Jäähdytyspeltien irrottelun jälkeen huomasin, että sylinterit on myös uudet. Männistä (Ø85,5) 1 ihmeen kirkas, ja nuolet poispäin vauhtiksesta joka pytyssä. Tämähän ei voi olla vahinko. No nokka oli scat C-25. Eli ei ihan vakio. Osat pesuun ja lisää kutitusta.